lauantai 9. lokakuuta 2010

joopa joo

kaikki tämän blogin lukijat ovat varmaankin arvelleet tämän olevan "kuollut". Pidän blogin pitämisestä mutta tällä hetkellä minulla ei ole aikaa siihen. Nämä siis ovat Sun Shine blogin viralliset hautajaiset.

Toivottavasti kuulette minusta joskus ;)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Text

Istuin taas kerran kotona terassilla aurinkotuolisssa isot aurinkolasit päässä jottei hän tajuaisi minun vakoilevan häntä. Olen kyylännyt jo pari viikkoa takapihaltamme näkyvän talon suunnilleen 17-vuotiasta poikaa. Hänen nimensä on Matias. Tiedän sen, koska katsoin facebookista.

He muuttivat viereiselle kadulle kuukausi sitten, kaksi viikkoa ennen kuin koulut alkoivat. Ensimmäisenä päivänä lukiossa näin hänet. Matias on pitkä ja lihaksikas, hänen ruskettunut vartalonsa saa minut näkemään päiväunia kiihkeistä suudelmista, joissa hänellä on päällään vain lahkeista pätkäistyt farkkushortsit. Unissa pitelen kiinni hänen mustista lyhyistä hiuksistaan ja tunnen hänen huultensa ja kielensä liikkeet yhdessä omieni kanssa. Voin kuvitella miltä hän tuoksuu, puhtaalta ja miedolta saippualta. Unissa hän hyväillee lihaksikkailla käsillään vartaloani, kylkiäni,reisiäni ja pakaroitani kuumottaa hänen kosketuksensa jäljiltä.

Mutta koskaan uni ei ole jatkunut eteenpäin. Vaikka kyllä nautin niistäkin unista mitä hänestä näen. En ole kertonut edes parhaalle ystävälleni Matiaksesta. Nimittäin jos kertoisin ja Mirja kiinnostuisi hänestä Matias olisi vielä enemmän tavoittamattomissa. Mirja on nimittäin oikea seksipommi, suuret luomurinnat, joita hän mielellään esittelee käyttämällä tiukkoja puoliksi tissit paljastavia paitoja. Hänen peppunsakin on juuri sopivan kokoinen, ei liian suuri muttei liian pienikään. Reidet ovat kapeat, sääret pitkät ja kaunis hän on. Ei tarvitse kuin vähän ripsaria ja huulipunaa laittaa niin pitkät ja tuuheat ripset kehystävät kauniisti suuria sinisiä silmiä. Iho on heleä ja finnitön. Hiukset hän vain harjaa aamulla vaikka luulisi puoleen selkään ylettävien vaaleiden hiusten olevan aivan kiharalla aamuisin. Mutta ne ovat kauneilla laineilla.

Minä taas jokaisena kouluaamuna joudun heräämään puoli kuudelta, jotta saisin maantien ruskeat kutrini ojennukseen ja kasvoni näyttämään siedettäviltä. Vaatteissa ei ole paljon valinnan varaa, olemattomat rintani ja peppuni vaikeuttavat istuvien vaatteiden löytämistä, kaikki farkut lököttävät koska peppuni on liian pieni ja hameet eivät imartele lyhyitä sääriäni. Kovin tiukkoja paitojakaan en voi pitää, muuten kaikki oivaltavat, että rintaliivini ovat tyhjää täynnä.

Ajattelin huomenna koulussa törmääväni muka vahingossa Matiakseen ja hän auttaa minut ylös maasta ja pyytelee suloisesti anteeksi ja kysyy sattuiko minuun. Ei niin kyllä käy vaikka tilanteeni on kuin amerikkalaisesta teinileffasta.

Luovutan tältä erää vakoilun. Matias on kuitenkin lähtenyt tokaluokkalaisten kanssa ulos hengaamaan, olisinpa minä voinut olla samassa porukassa...



****************



Astuin ruokalaan iloisin mielin sillä Mirja ei ollut tänään koulussa. Ainoa ongelma oli ettei kuviksen tunnilla juttuseuraa olisi. No kyllä sen kestää. Joskus en vain siedä Mirjaa ja pääni melkein räjähtää, jos joudun kuuntelemaan miten hän iski jonkun pojan kaupungilla ja he yllätys yllätys... päätyivät naimaan.

Ajatellessani Mirjan koottuja kertomuksia unelmapojista, törmään johonkin kovaan, mutta samalla pehmeään, alan iskun voimasta, sillä törmäsin aika kovaa, kaatumaan kohti harmaata lattiaa, mutta vahvat käsivarret tarttuvat minuun ennen kuin ehdin pudota lattialle.

-Kiitos, sanon ja katson vasta sen jälkeen auttajani kasvoihin. Siinä hän on. Tummanruskeat silmät katsovat minuun huolestuneen näköisenä, en voi irroittaa katsettani niistä ennen kuin hänen täydellisen muotoiset huulensa alkavat liikkua:

-Ei kai sinuun sattunut?

Hänen komeudestaan häkeltyneenä minulla kuluu hetki ennen kuin saan soperrettua olevani kunnossa

Hetken hiljaisuuden jälkeen irroittamatta otettaan minusta, aivan kuin hän pelkäisi minun kaatuvan uudestaan hän sanoo sanojaan harkiten: - Etkös sinä ole se viereisellä kadulla asuva tyttö?

-Kyllä minä taidan olla, sanon hymyillen. Minun harmikseni Matias irroittaa kätensä ja antaa niiden valahtaa kehonsa vierelle : -Olenkin miettinyt oletko sinä tässä koulussa, nimeni on muuten Matias. - -Maria, tokaisen lyhyesti. -Panisitko pahaksesi, jos joskus törmäiltäisiin muuallakin kuin koulussa? Saisinko puhelinnumerosi?

Vastaan myöntävästi ja annan hänelle puhelinnumeroni, jonka Matias tallentaa kännykkäänsä.

-Törmäillään, hän sanoo hymyillen ja lähtee pois. Minun on pakko päästä vessaan, muuten kusen alleni jännityksestä! Kaikki oli tapahtunut kuten olin kuvitellutkin.



****************

Kävelin iltapäivällä tylsän kuviksen tunnin jälkeen kotia kohti. Kuulin takaani juoksu askelia, katsoin taakseni ja Matias oli vain metrin päässä minusta.

-Olen halunnut tätä siitä asti kun näin sinut ensimmäistä kertaa.

Sitten hän tarttui minua vyötäisiltä ja veti minut lähelleen, katsottuaan minua hetken silmiin sanomatta mitään, hän taisi ymmärtää minunkin haluavan tätä. Ennen kuin hän painoi huulensa minun huuliani vasten hän kuiskasi hiljaa:

-Taidan olla rakastumassa sinuun.

Se oli sitten menoa. Ensisuudelmani oli täydellinen, Matias piti minua lähellään käsillään ja minä kiedoin käteni hänen niskansa ympärille. Suumme liikkuivat samaan tahtiin ja työnsin kieleni hänen suuhunsa leikittelmme Matiaksen puolella vähän aikaa ja siirryimme sitten minun suuhuni. Matiaksen kädet olivat laskeutuneet pepulleni, ne eivät puristaneen luisevaa perääni härskisti vaan lepäsivät siinä nätisti. Matiaksen huulet siirtyivvät kaulalleni ja pidin hänestä tiukemmin kiinni. Lopulta ikuisuudelta tuntuneen suudelmamme jälkeen erosimme toisistamme ja hymyilimme.

Muu maailma tuntui pysähtyneen, kunnes kuulin naurua:

-Taitaa kaupungin uusi tulokas olla oikea pelimies. Olisitpa Maria eilen nähnyt miten hän vannoi rakastavansa minua.


Tunnistin Mirjan äänen, taas se tuli pilaamaan kaiken. Katsoin Matiakseen hän alkoi kiemurrella syylisen oloisena. Vilkuilkin vuorotellen Mirjaa ja Matiasta. Tajusin tilanteen.

-Ei, vaikeroin ja lähdin juoksemaan. Matias tai Mirja ei lähtenyt perääni. Kyyneleet alkoivat virrata poskiani pitkin. Onneksi ketään ei olisi kotona ennen iltaa. Jatkoin juoksemista kunnes rojahdin petaamattomalle sängylleni. Painoin kasvoni tyynyä vasten ja toivoin ettei Mirjaa olisi olemassa. Hän pilasi täydellisen hetkeni. Kyyneleet kastelivat tyynyn ja ripsivärini teki mustia laikkuja vaaleanpunaiseen tyynyliinaan. Nyyhkytin vielä ainakin tunnin. Pitäisi siistiytyä äiti ja isä alkaisivat muuten huolestua.

Uudelleen meikatessani puhelimeni alkoi soida. Se oli Mirja. Vastasin: -Kiitos, että pilasit elämäni. Löin hänelle luurin korvaan. Sammutin puhelimen. En aikonut sanoa enää sanaakaan Veeralle tai Matiakselle. Vielä yöllä muistelin suuudelmaa, mutta päätin unohtaa sen, olisin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja Mirjaa tai Matiasta koskaan olisi ollutkaan.
 
by. MEEE!!! xD Jatko osa tulossa

lauantai 4. syyskuuta 2010

Rakastan Täydellisiä naisia (joita ei ole missään päin maailmaa (paitsi telkkarissa :D))

Terppa taas PIITKÄSTÄ aikaa, on ollut koulun (ja täydellisten naisten) takia sen verran kiirettä, etten ole ehtinyt bloggaamaan, mutta asukuvia (ja vähän muitakin kamerasta löyty :) Mä LUPAAN että postaan tästä lähtien ainakin 3 kertaa viikossa ja toteutan erään "novelli-postaus" ideani, mutta siitä myöhemmin ;)


Huppari ja huivi H&M
farkut Seppälä ja toppi GinaTricot
farkut seppälä, t-paita (joka ei erotu kunnolla ): ) Only (Jim&Jill), ja villatakki H&M

Sukkahousut Sokos, Villatakki ja hame VeroModa, mustatoppi GT, vyö ja keltainen toppi H&M
Olen ROSKAA!! Viime maanantaina ykkösillä piti koulussa olla päällä JÄTESÄKKI tässä siis luomukseni :)
Koulukuvaus: Farkut GT, t-paita H&M villatakki VerModa

Kaverin tupareissa :D : toppi H&M hame ja villatakki VeroModa sydänkoru Glitter
Synttärilahjasta paljastui: ..................











KISSA! no ei nyt sentään ;)
Radio se oli :) Hyvin kuuluu NRJ :D

Tällainen postaus siis. Muita kuulumisia luvassa myöhemmin!!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

In love

Olin tänään yhden kaverin kanssa torikirppiksellä. Ihan vitun vähän sain myytyä. Oltiin siellä kasista puol yhteen. Ansaitsin vain 16 euroa!!! OMG! eikä viivikään montaa euroa enempää saanut. Mä en tajua miks kuopiossa ei kirpparitavarat mene, vaikka olis t-paitaa 1€:lla ja hyväkuntosta niin kukaan ei osta. No nyt äiti vie suurimman osan niistä vaatteista työkaverinsa lapsille. 3 isoa kassillista vaatteita ja muuta, saa siitä ehkä 25-30€.

Mulla oli  aika hyvä tuuri sillä löysin  todella hyväkuntoiset converset 3€!!! ne on vaan ehkä koon liian isot, mutta ainakin villasukka mahtuu ;) (tässä kuvassa väri ei pääse oikeuksiinsa, ne on farkun siniset (; )


Oon rakastunu näihin kenkiin <3

Ja tällanen lätsä tarttu mukaan 0.5€, oonkin pitkään vähän etsiskelly jotain hattua kesälle. Tää on täydellinen kun lähetään hiihtolomalla kanarialle :)




Sit vähän päivän asuja:
Kävin tällaisella asulla perjantaina ostoksilla. Mustatoppi gina, aurinkolasit Seppälä, muut H&M

Ja eilen (lauantai) hengattiin näin, illalla ulos mennessä vetäsin vaan  shortsien tilalle farkut ja villatakki matkaan! Oho!Kaikki H&M:ltä :DD

Ylihuomenna pitäis kouluun raahautua 10, edessä häämöttää puolen tunnnin bussimatka ja lukio. Meillä on jo eka päivänä oppitunteja, blääh....

lauantai 14. elokuuta 2010

Kilke

Olin siis Kilke-nimisellä partioleirillä 28.7-5.8, eli siis yli viikon. Leirille osallistui 11 000 partiolaista! Suurin osa suomesta mutta kyllä porukkaa leirille saapui Taiwanista ja Senegalistakin asti. Koko leirin ajan oli ihan mahtava fiilis varsinkin leirin yhteisissä tapahtumissa: avajaiset, musiikkiteatteri, jumis (tämä ei ollut vain kidutusta henkisesti vaan myös perseeni oli vakavassa vaarassa vahingoittua pysyvästi) ja päättäjäiset. Nukuin siis yli viikon teltassa, suihkut olivat kylmiä, joka paikkaan sai jonottaa ja bajamajatkin olivat aika täysiä. Onneksi mahtava porukka ja muutenkin vaan hyvä fiilis pelastivat korpihöperyydeltä.


Avajaisissa oli savukoneet ja kaikki!


Tässä näkyy jo vähän lössiä :)


Taiwanilaisia tanssimassa kansantanssia, mukavan oloista porukkaa :)


Jaettiin ilmaisia haleja <3 Britit halaili meitä paristi :)



Mun, Tarun ja Viivin väsäilemä kyltti "Korpi-Bar" (juomat: vesi, vesi sammaleella, vesi kuumana, vesi haaleana, vesi roskilla... xD)

Leirillä ollaan hymy huulilla sateisellakin ilmalla ja muutenkin lookki suttuinen ja haju hikinen : D

Mua ärsyttää ihmisten ennakkoluulot partiosta: "Siellä vaan istutaan metsän keskellä nuotion ympärillä, harjoitellaan solmuja ja paistetaan makkaraa tikussa" . Kyllähän siellä sellaistakin joskus tehdään, en kiistä, mutta on se partio paljon muutakin. Me hengataan hyvällä porukalla tutustutaan uusiin ihmisiin ja hankitaan uusia kokemuksia. Harva saa elämänsä aikana tuntea sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kun leirin päätteeksi 11 000 ihmistä seisoo, laulaa leirilaulua kovaan ääneen ei niin hyvällä lauluäänellä ja pyörittää huiveja ilmassa!  Tai tutustuu ulkomaalaisiin samanhenkisiin ihmisiin ja istuu samassa ruokapöydässä Senegalilaisten kanssa ja partiodiscossa ahtautuu telttaan 50 muun kanssa, johon mahtuu normaalisti n. 10 ihmistä , ja tanssii ja bilettää villisti musiikin tahdissa. Ei sellaseen tilaan normaalisti kuin 20 ihmistä bilettämään mahtuisi. Partion dissaajat: menkää oikeesti joskus jonnekkin partiotapahtumaan; tutustukaa niihin ihmisiin ja kyselkää kaikkee.... Kyllä jokainen sanoo ettei ole mitään muuta harrastusta tai järjestöä joka olisi kuin yhtä suurta perhettä!

Itse olen harrastanut partiota 6 vuotta ja seitsemäs alkaa. En voisi ajatella yhtään elämänvaihetta johon partio ei kuuluisi, se on jo osa elämääni, pysyvästi. Olen partiolainen ja ylpeä siitä.

maanantai 9. elokuuta 2010

mau "sydän"

Tulin torstaina kotiin Kilke-nimiseltä partioleiriltä,  mahtava meininki koko viikon (leiri kesti 9 päivää). Ilman kaikkia ihania 11 000 muuta ihmistä en olisi selvinnyt leiristä ilman vakavia henkisiä vammoja. Teltassa nukkuminen ei ole mitään mukavinta touhua: kaikki paikat ihan jumissa, yöllä on kylmä ja muuta mukavaa.

Postaan kuitenkin leiristä hiukan myöhemmin (toivottavasti ehdin huomenna:D), koska kuvien lataamisessa kestäisi liiiiian pitkään.

Nyt kun olen ollut kotona 4 päivää alkaa jo vähän toipua rankasta viikonmittaisesta "biletyksestä" . Suurimman osan ajasta olen nukkunut/ kotona puolikuolleena oleilut. En ole saanut aikaiseksi mitään muuta järkevää kuin ostoslistan:

-kaksi neuletakkia
-farkut
-sukkia
-pitkähihainen
-huppari
-ruskea kaulahuivi
-lukiokirjat ym. tarvikkeet

.... sellainen rahareikä luvassa ja varmasti jotain unohdin, kuten:

-meikkivoide

ja päätin lähteä sunnuntaina suurkirppikselle torille (myymään :D). Toivottavasti sais vähän mania

ja lopetin demin tilaamisen :) ja aloitin Ellen.... rahareikä sekin ( oikeastaan äidille :D se maksaa :)))) )


Joo ja sain vakuutusrahoilla uuden skoban <3 Solifer 50S musta , samasta mallistosta kuin edellinen mutta hiukan kevyempi näyttää enemmän "normiskuutterilta" ja on kevyempi <3 joka tapauksessa mun uusi rakas.

Kirjoittelin muuten joskus kesällä sellaisen novellin (jolla ei ole nimeä) omasta mielestäni se on aika hyvä :) Olisiko kukaan kiinnostunut lukemaan sitä? En nimittäin haluaisi laittaa sitä tänne ellei lukijoita kiinnosta...

Mut huomiseen!!! :D

lauantai 17. heinäkuuta 2010

...

Mulla ooli keskiviikkona lääkäri, polvesta otettiin röntgenkuva ja sit oli lääkäri aika. Mulla on liikuntakielto marraskuuhun asti :( Ja sillon marraskuussa multa otetaan polvesta pois ne metalliset tuet ja muut, en tiedä miten iso leikkaus se on...

Mut oon nyt lähiaikoina pystyny hengaa kavereidenkin kaa :) melkein joka päivä on tullu käveltyä reilusti yli 5 km kun rannalla on käyny :D

Täällä on ihan sairaan kuuma, tuntuu ettei pysty mitään tekemäänkään kun on koko ajan hikinen ja muuta...

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Helsingin reissu

Olin Helsingissä viikonloppuna tän lovelyn jalan kaa... Se ei taivu kunnolla ja kävelyni on  aika tyylikäs :D Parin viikon päästä röntgen ja lääkäri, varmaan ottavat pian pois lumpion ympäriltä sellaasen rautakehikon niin taipuu varmaan sit jo paremmin :)

Tässä Helsingin reissun ostokset (niitä on PALJON!) :

Vaalea neule 19.95€ (25.95€) Zara, pinkki toppi 19.95€ Lindex






Farkkushortsit 10€ (29.95€) H&M, kukkatoppi 16.95€ (35€) Mango





Ja tää meni väärin päin! :( Tunika 14.95€ Lindex



T-paita 3€ (9.95€) Vero Moda, hame 9.95€ Vero Moda





Lisäksi H&M:ltä mukaan tarttuivat siniset shortsit 3€ (4.95€), huivi 7€ (14.95€), pääkukat 2.95€ ja ranskalaiseen manikyyriin  tarkoitetut lakat 4.95€.



Tuli ostettua ihan reilulla kädellä ja monet tavarat jäivät kauppaan....


Tällasessa asussa lauantaina lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä (Ilme on vähän ajankohdan mukainen klo.7 aamulla ) :


Huppari ja topit H&M, Legginssit GinaTricot, punainen pikkulaukku Jim&Jill

Matkatavarat yhden yön reissulle :


Putkikassi, käsilaukku ja kepit mukaan varmuuden varalta ( olivat vain koko ajan auton takakontissa :D )


tiistai 22. kesäkuuta 2010

Helvetti...








....LOPPUU HUOMENNA <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

Kruununprinsessa Victorian häät

Katoin lauantaina ne Victorian ja Danielin häät <3 On pakko tehdä niistä "arvostelu/hääpostaus".

Kruununprinsessa Victoria Ingrid Alice Desirée Bernadotte ja Olof Daniel Westling saivat toisensa lauantaina 19.6. 2010. Samana päivänä 34 vuotta sitten Victorian vanhemmat Kuningas Kaarle Kustaa ja Kuningatar Silvia menivät naimisiin.

Häitä juhlittiin yhteensä kolmena päivänä:



torstai 17. kesäkuuta

Kuningasparin isännöimä yksityinen illallinen Drottningholmin linnassa.



perjantai 18. kesäkuuta

Hallituksen vastaanotto Tukholman kaupungintalossa

Illallinen Eric Ericson-hallissa.

Päivän kruunaa konsertti Tukholman konserttitalossa




Victorialla oli perjantaina yllään Elie Saabin suunnitelema iltapuku (arvo n. 10 000€). Kruununprinsessa on suosinut Saabin suunnittelemia iltapukuja aikaisemminkin (mm. Nobel- gaala...).

lauantai 19. kesäkuuta

HÄÄT!











Kruununprinsessa Victorian hääpuku  on Pär Engshedenin luomus. Puku on täydellinen Victorialle, sillä se on tyylikäs ja moderni. Kuitenkin kun on kyse kuninkaalisista häistä ei esimerkiksi pieni kirjailtu yksityiskohta puvussa olisi ollut pahitteeksi.

Laahus on 5 metriä pitkä, ja huntu on 1800-luvulta peräisin olevaa pitsiä. Samaa huntua ovat pitäneet häissään myös monet muut Bernadotte-suvun naiset (mm. kuningatar Silvia).

Kameo-tiara on sama mitä kuningatar Silvia piti häissään. Tiara oli lahja Napoleonilta vaimolleen keisarinna Josephinelle vuonna 1809.

Morsiuskimppu oli pisaran muotoinen. Kimpussa oli niin ruotsalaisia kesäkukkia ja eksoottisempiakin kasveja.


lauantain ohjelma:




Kello 16.30 alkoi hääseremonia Tukholman Katedraalissa. Hääseremonian loputtua matkaan lähti juhlakulkue. Kulkueessa Victoria ja Daniel matkustivat hevosvaunuissa kulkueen keskellä.





Kulkueen matka Tukholman läpi oli lämmin henkinen. Matka Kuninkaanlinnaan jatkui veneellä .



Hääpari tervehti perinteisesti kansaa linnan parvekkeelta.




Kolme metrinen hääkakku painoi 250 kiloa. Kerroksia siinä oli 11. Kakku oli lahja hääparille ruotsalaisilta leipureilta.

Hääillallisen menú oli seuraavanlainen:

Norjalaista hummeria tryffelillä ja tryffelikaviaarilla, sitrusmrinoitua turskaa kurkkuhillon ja hernekeiton kera koristettuna siianmädillä.

Landön nieriää yrittikuorrukkeella, viiriäisen uppomuna, vihreää parsaa ja punajuurta Gotlannista. Tarjoillaan nokkosista ja karhunlaukasta tehdyn kastikkeen kera.

Vasikan ulkofileetä Stenhammarista salottisipuleiden, perunagratiinin ja allerum-juuston kera. Tomaatti-terriini, timjami-maustettuja porkkanoita ja valkokaalia rakuunakastikkeen kera.
***

Mansikkamousse raparperilla. Tarjoillaan valkosuklaan ja vaniljajäätelön kera






Hääkuvassa säteilevän hääparin lisäksi ovat morsiuslapset:
(vasemmalta oikealle)

Vera Blom, prinsessa Catharina Amalia, Giulia Sommerlath, prinsessa Ingrid Alexandra, Vivien Sommerlath, Madeleine von Dincklage, Leopold Sommerlath, Ian De Gee, Hedvig Blom ja prinssi Christian



Ensimmäinen suudelma nähtiin jo kirkon ovella parin odotellessa hevosvaunuja.




Lisää häiden yksityiskohdista voit lukea maikkarin netistä : http://www.mtv3.fi/victorianhaat/

P.S. Kannattaa klikkailla kuvia niin yksityiskohdat näkyvät paremmin!